Tervetuloa!

varsaKaunovaara on ikivanha tila kuvitteellisen Pohjois-Karjalan vaaramaisemissa. Vanhasta maitotilasta kunnostettiin nykyaikainen talli, metsälaitumia asuttavat nyt lehmien sijaan hevoset ja vanhaa tilaa ylläpitää uusi sukupolvi. Suomenhevoset sopivat tähän maisemaan kuin nenä päähän. Ratsut saavat monipuolista liikuntaa kentän kiertämisen lisäksi vaaroilla kiipeillessä ja metsissä rymytessään. Kylänraitilla vastaan tulee traktoreita ja teiden varsilla näkyy enemmän lehmiä kuin ihmisiä. Kaunovaarassa ollaan kaukana kaupungin hälinästä.

Kaunovaarassa kasvatetaan koulupainotteisia suomenhevosia. Panostamme laadukkaisiin ratsuihin, joiden hermot kestävät niin kisakentillä kuin kotimetsissäkin. Kasvatustyötä tehdään omaan tahtiin eikä kiirehditä mihinkään. Orimme ovat myös ulkopuolisten käytettävissä eikä tilausvarsoja ole mahdotonta saada.

Ystävällisin terveisin,
rukkanen (VRL-00583)

Viimeisin päivitys - 20.08.2016 aanesta

Talliin syntyi tällä viikolla ihastuttava Kaunon Katajanmarja ja Nuppulanharjun Tilalta meille kotiutui heinäkuussa syntynyt ori Nupun Rovasti. Kaunon kasvatteja on lähdössä taas maailmalle pieni erä ja syksyn varsoja suunnitellaan kunhan ehditään ensin saada vanhempien kisasuorituksia sivuille. Hiljaa hyvää tulee.

Edelliset päivitykset

Linkkilista

Koristekuva © AK

VIRTUAALITALLI | SIM-GAME STABLE. Talli on kuvittellinen.
Kaiken sivun materiaalin © Kaunovaara, ellei toisin mainita. Kopiointi kielletty!